Mietin mitä suolaista piirakkaa tekisin vaatekutsuille. Ystävä ehdotti fetapinaattipiirakkaa.
Epäilyksistä huolimatta kokeilin, ja sehän olikin hyvää :)
Ohjeen löysin Urban flavours-blogista. Tästä tulee pellillinen.
Piirakkapohja:
6 dl vehnäjauhoja
1,5 tl suolaa
200 g voita
2 munaa
4 tl kylmää vettä
Sekoita kuivat aineet keskenään, nypi joukkoon voi.
Lisää munat ja vesi, vaivaa tasaiseksi ja muotoile palloksi.
Kääri taikina kelmuun ja laita jääkaappiin n. 20 minuutiksi.
Kauli taikina ja laita pellille.
Täyte:
4 sipulia
4 valkosipulinkynttä
300 g pakastepinaattia
400 g fetajuustoa
4 dl kermaa
4 munaa
timjamia
oreganoa
basilikaa
suolaa
pippuria
n. 150 g kirsikkatomaatteja koristeluun
Kuullota sipuli ja valkosipuli, lisää pannulle myös pinaatti.
Lisää puolet fetasta, kun pinaatti on sulanut, mausta.
Sekoita keskenään munat ja kerma, mausta.
Kaada pinaattiseos piirakkapohjan päälle.
Murenna päälle loppu feta, kaada päälle munakermaseos.
Koristele piirakka kirsikkatomaatin puolikkailla.
Paista 200 asteessa n. 30 min.
Tätä voiskin kokeilla 😊 t.marika
VastaaPoista