perjantai 31. toukokuuta 2013

Kinkkukeikauskakku

Monessa paikassa olen törmännyt tähän ohjeeseen,
 ja nyt oli pakko kokeilla sitä itsekin.
Mulla oli viime viikonloppuna eräät kutsut ja sinne sain pitkästä aikaa leipoa :)
Tätä voileipäkakkua ei jäänyt seuraavaksi päiväksi, 
vaan se syötiin heti pois.

Ohjetta muutin sen verran, 
että tuorejuustona  oli yrttituorejuusto ja lisäksi vähän maustamatonta. 
(Koska kaiken piti olla laktoositonta ja täällä se valikoima ei kovin suuri ole). 
Lisäksi laitoin kakun väliin vielä toisen kerroksen leipää..




Suolaisena oli lisäksi tarjolla gluteenitonta kinkkupiirakkaa tällä ohjeella. 
Tätäkään ei  jäänyt :) Edes iltapalaksi :)

torstai 21. maaliskuuta 2013

Cappuccinojuustokakku

Meillä oli keskiviikkona virallinen hääpäivä (lauantainahan sitä jo vähän juhlittiin)
 ja saimme ruokavieraita.
Leivoin sitten taas kakun :)
Ohje on täältä , koristelu vain erilainen.


vähän ruma kuva leikatusta kakusta, mutta siitä näkee nuo kerrokset..

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Möller Omega-3 Pikkukalat

Pääsin jälleen buzzador-kampanjaan mukaan :)
Buzzadorina toimiminen tarkoittaa sitä, 
että pääsen kokeilemaan tuotteita tai palveluita ja kerron niistä sitten ystävilleni :)

Tämän kertainen Buzzador-kampanja on Möller Omega-3 Pikkukalat.
Joskus aikaisemminkin meidän pojat ovat noita pikkukaloja maistaneet, mutta nyt pääsi nuorimmainenkin testaamaan.

Möllerin Omega-3 Pikkukalat ovat hauskanmuotoisia hedelmänmakuisia vitamiineja, jotka ovat pehmeitä purra ja helppoja niellä.
Pikkukalat sisältävät tärkeitä Omega-3-rasvahappoja
(DHA+EPA) ja d3-vitamiinia.
Niissä ei ole keinotekoisia väri- tai makeutusaineita eikä säilöntäaineita.
Ne on makeutettu ksylitolilla ja sorbitolilla.

Itse en niin pitänyt pikkukalojen koostumuksesta, nielaisen mieluummin kapselit kokonaisina. 
Mutta kyllähän tämä tuote onkin suunnattu etupäässä lapsille, 
vaikka käykin koko perheelle.
Meidän 2-vuotias kuopus tykkäsi pikkukaloista kovasti. 
Hän kysyikin: "onko nämä pikkukalat melkein niinku pikkukarkkeja" :) 
Ja totesi myös, että "äiti, anna  lissääki". 
8-vuotiaan mielestä pikkukalat ovat ihan hyviä.
11-vuotias ei äidin tavoin pitänyt koostumuksesta, 
mutta syö kyllä niitä, koska ymmärtää, että ne ovat terveellisiä.


Lisätietoja löydät osoitteesta: moller.fi.

Onko sinun lapsesi kokeillut Möllerin Omega-3 Pikkukaloja?






lauantai 16. maaliskuuta 2013

Hääpäiväkakku

Meillä oli tänään ennakkohääpäivä. 
14-vuotta ollaan oltu jo naimisissa.. aika menee hurjaa vauhtia..
Koska loma meni sairastaessa, tämä päivä meni lasten ehdoilla 
vähän niin kuin korvaukseksi pilalle menneestä lomasta. 
Oli lahjoja lapsillekin ja leikittiin poikien valitsemia leikkejä :) 
Illan (poikien) kruunaa vielä jääkiekkopeli. 
A:kin sai varusteet mummilta ja papalta ja pääsee tänään ensimmäistä kertaa pelaamaan :) 
Ei mulle jää kotiin seuraksi kuin pienin enää..


Leivoin suklaakakun.. 
Välissä on vadelmarahkaa ja suklaakermavaahtoa. 
Ensimmäistä kertaa kokeilin koripunospursotusta ja ihastuin siihen niin, 
että pursotin kakun päälliosankin :D






Nakkisiilit

Eilen tein pojille tosi helppoa ruokaa. 
Ja meni kyllä hyvin kaupaksi. 
Pieninkin ois syöny vaikka kuinka paljon :)



perjantai 22. helmikuuta 2013

Jäätaidetta

A:n luokka oli koulussa tehnyt jäätaidetta.
Niinpä meilläkin keräiltiin maitopurkkeja ja jäädytettiin niissä vettä, 
koska tuota taidetta piti tehdä kotonakin :)

Tältä näyttää meidän pihan jäätaide:






torstai 7. helmikuuta 2013

Porosormikkaat

Pitäähän Lapin tytöllä olla porosormikkaat :)
Ohje on DROPS  Designin sivuilta, lanka on Novitan nallea..







lauantai 26. tammikuuta 2013

Koiralapaset

Koirakuumeiselle pojalle koiralapaset. 
Kuvaan otin mallia täältä. 
Vähän kiristää tämäkin kuvio.. mutta harjoittelu tekee mestarin, vai mitä? 
Paljon harjoittelua siis vielä :)



maanantai 21. tammikuuta 2013

Valkosuklaapannacotta ja marengit

Viikonlopuksi piti tehdä jotain hyvää jälkkäriä.
Tein valkosuklaapannacottaa mansikkakastikkeella. 
Ruokaan tuli vain keltuaisia, niinpä tein sitten valkuaisista marenkia, 
ensimmäistä kertaa muuten.
Marenkimurusia laitettiin vielä pannacottan päälle.








Valkosuklaapannacotta

3 liivatelehteä
2 dl maitoa
3 dl kuohukermaa
100 g valkosuklaata
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Liota liivatteita kylmässä vedessä.
Kiehauta maito ja kerma kattilassa. Lisää paloiteltu suklaa ja sokerit.
Purista liivatteista vesi ja liota ne kermaseokseen.
Annostele annosmaljoihin (4-6 kpl).
Laita jääkaappiin hyytymään vähintään 4 tunniksi.


Mansikkakastike

1/2 litraa pakastemansikoita
2 rkl tomusokeria

Soseuta tehosekoittimella.
Annostele pannacottan päälle juuri ennen tarjoilua.



Marenkien ohjeen otin täältä.

perjantai 16. marraskuuta 2012

Lentokone

Elias sai tätiltä tämmösen lentokoneen :)