sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Talkooherkkuja

Meillä oli eilen ulkovuoritalkoot..
Kahvin kanssa en jaksanut täytekakkua alkaa tekemään, koska Elias on vielä kipeä.
Ajattelin, että kääretorttuleivokset ois helpompia..
Ja niin varmaan olikin, ja hyviä!!






  Kääretorttujen välissä oli kolmea erilaista täytettä.
Yhdessä oli vain mansikkahilloa, mansikoita ja kermavaahtoa..
Toisessa oli hedelmätäyte: 1 tlk mandariinia, 1 tlk persikoita, 200 g appelsiinituorejuustoa,
2 dl vispikermaa ja vähän vaniljakastikejauhetta.
Kolmannessa oli ehdottomasti parasta kakun täytettä mitä tiedän, eli lakritsitäyte..
Sen olen löytänyt Kinuskikissan sivuilta.

Lakritsitäyte:
125 g Kick-karkkeja tai -patukoita, 1 ½ dl kuohukermaa,
1 ¼ dl Flora Vispiä tai vispikermaa ,(¼ dl vaniljakreemijauhetta)
Pilko karkit pieniksi paloiksi ja laita ne kuohukerman kanssa  kattilaan.
Keitä, kunnes karkit ovat sulaneet kermaan. Kaada vaahdotusta varten valmiiksi kulhoon.
Anna olla jääkaapissa, kunnes kastike on täysin kylmää.
Kastike kannattaa tehdä jo edellisenä päivänä.
Vaahdota lakritsikermaseos.
Vatkaa myös Flora vispi ja yhdistä vaahdot.






Nämä Marianne-riisimuromakeiset oli kans hyviä :)
Niiden ohje on Open cafesta.
250 g kookosrasvaa, 4 dl tomusokeria, 1 dl kaakaojauhetta,
4 tl vanilliinisokeria, 1 pss Marianne-rouhetta, 10 dl riisimuroja
Sulata kookosrasva kattilassa. Ota kattila liedeltä ja lisää joukkoon tomusokeri,
kaakaojauhe, vanilliinisokeri ja Mariannerouhe. Sekoita tasaiseksi.
Lisää lopuksi riisimurot. Täytä muffinivuoat riisimuroseoksella,
koristele halutessasi nonparelleilla ja laita jääkaappiin jähmettymään.



3 kommenttia:

  1. Oi kuinka paljon herkkuja, nam..

    VastaaPoista
  2. hyvää oli. jami. kiitos.
    ja hieno tulee :)
    -mp-

    VastaaPoista
  3. Askartelin itte: Kyllähän työmiehille ja vaimoille pittää olla :)

    mp: Kiitos :)

    VastaaPoista